News

Uutuustapahtuma Nokia Saunoo kokoaa 5.–7.9.2025 yhteen 14 hyvin erilaista saunaa. Kolmen päivän aikana yleisö pääsee kokemaan ...
– Toimiala on jo nyt kasvanut Suomessa lähes seitsemän prosentin vuosivauhtia, enemmän kuin globaalisti. Halusimme ...
Tampereen Hervantaan avattiin ensimmäinen kirjasto 50 vuotta sitten Ahvenisjärven koulun yhteyteen 2.9.1975. Nykyisiin ...
Musiikki ja liekit lämmittivät myös Apulannan ja Sinfonia Lahden keikan arvioinutta Ville Lainetta, mutta useampaakin asiaa ...
Suomen ylivoimaisesti vilkkain kaksikaistainen valtatie halutaan valtion rahoituslistalle jo ensi kuussa. Ysitien ...
Oletko aloittanut juuri uudet opinnot, kenties myös uudessa kaupungissa? Tässä on uusille opiskelijoille vinkkipaketti.
"Rakas naapurimme Tampereen Teatteri on miltei valmis ottamaan entistä ehomman rakennuksensa käyttöön, ja meillä jo ...
Sää näkyi Tampereen keskustassakin. Kylmä kesäkuu pudottu keskustakävijöiden määrää, helteinen heinäkuu taas nosti.
Viisi henkilöä oli ajoneuvoissa mukana peräänajokolarissa Kangasalla lauantaina puoli neljän aikaan päivällä. Pieneksi ...
Yksi kiertueen odotetuimmista nimistä on Timo Kotipelto, Stratovariuksen ikoninen ääni ja suomalaisen metallin pitkäaikainen ...
Suomiprogen vanha ja uusi aalto soljuivat vastustamattomaksi tsunamiksi, joka vyöryi kuulijansa yli, jättäen jälkeensä ...
Tapahtumassa on mukana toisistaan poikkeavia saunoja, kuten Siuron Löyly -saunalautta, joka vie saunojat vesille Kuloveden ...