ニュース

Lassie, poliisikoira Rex ja Rin-Tin-Tin ovat vain muutamia esimerkkejä kansainvälisesti tunnetuista tv-koirista, mutta löytyy ...
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Jerry Adler, 96, on kuollut. Asiasta uutisoi The Hollywood Reporter. Jerryn perheen julkaisemassa ...
Maajusseilla ja -jussittarilla on myös oma salainen Whatsapp-ryhmä, jossa viestit sinkoilevat ympäri Suomen. – Ollaan ...
Kitaristi jaksoi jutella iloisesti joka toiselle vastaantulijalle, joka pyrki muusikon kanssa juttusille. Andy ei ole ...
Vippaskonstien ja tekniikkojen sijaan Marjan mielestä hyvän seksin perustana on jotain muuta, vaikka toki seksitaitojakin ...
Seiska uutisoi helmikuussa näyttelijä Jussi Vatasen yllättävästä erosta. Jussin pitkäaikainen puoliso, laulaja Marika Tuhkala ...
Pariskunta kertoo Ilta-Sanomille halunneensa järjestää sadonkorjuuaikaan juhlat tilan entisen asukkaan, kirjailija Väinö ...
Tilanne paheni sarjan päätyttyä vuonna 1999, ja Bryanin rikosrekisteri on täyttynyt kotivaltaan ja rattijuopumukseen ...
Jokin aika sitten Espanjassa Topille tuli toinen haaveri. Hän kertoo olleensa pidemmälle juoksulenkillä ja joutuneensa äkisti ...
– Se johtui oikeastaan siitä, että jossain vaiheessa alkoi tulla formaatteja, joissa musiikki oli kilpailua. Niissä ...
Kozeen ei ole julkisesti kommentoinut häneen kohdistuvia väitteitä. Ravintolansa sulkemisen syyksi hän kertoi Ylelle ...
Bea ja Jesse ovat pitäneet yhtä tänä vuonna kymmenen vuotta. Suhteeseen mahtuu myös vaikeita ajanjaksoja. He päättivät ...