Nuacht

Laulaja Anitta Mattila elää uutta tulemistaan perheen perustamisen ja lasten tekemisen jälkeen. Keikkoja heitetään, ja välillä Anittan saattaa nähdä kahvilatöissä niin Turussa kuin sisarensa Anne ...
Anitta Niemi esitti Kotikadun Karin Luotolaa 17 vuotta. Nykyään hän nauttii siitä, että on aikaa. Vaikka suurimmat julkisuuden vuodet ovat takana, hänet tunnistetaan yhä. Kuva: Erkki Raskinen Niemestä ...
Anitta Mattila ei pienistä säiky. Laulaja Anitta Mattila elää uutta tulemistaan perheen perustamisen ja lasten tekemisen jälkeen. Keikkoja heitetään, ja välillä Anittan saattaa nähdä ...
Käsityöläisistä yrittäjiksi Anitta Herrasen vanhemmat olivat kumpikin käsityöläisiä. He perustivat vuonna 1967 Hämeenlinnan Parolaan toiminimen T:mi Aulis Herranen, joka myöhemmin nimettiin Parolan ...
Torstaina 24. elokuuta 1995 kello 19.45 käänsi moni tv-katselija uteliaisuuttaan kanavan ykköselle. Alkoi uusi, keskelle Helsingin kantakaupunkia sijoittunut realistinen draamasarja Kotikatu. Sarjan ...
Tietolaatikko Kovaa maata on vuosina 1994–1997 TV1:llä esitetty televisiosarja. Sarja tehtiin alun perin 12 jakson pituiseksi. Kesällä 1997 sarjaan kuvattiin päätösjakso, jossa selvisi miten sarjan ...
Läntisen Uudenmaan viikonlopun tapahtumapoimintoja.Lohjan Teatterin Suurenmoista. (Suurlohjankatu 12, Lohja). Esitys la 1.2. kello 16. Anitta Ahonen: 60 ja kuoleman välillä. La 1.2. klo 19–21 ...
Anitta Hietaniemi valittiin hallintojohtajaksi Mänttä-Vilppulaan – siirtyy Pälkäneen hallintojohtajan tehtävästä Anitta Hietaniemi on ilmoittanut ottavansa viran vastaan. Mänttä-Vilppulassa vaihtuu ...